Arkisto - vanhat päivitykset ja linkit

Tero-Petri tuli ylös kellaristaan syksyllä 2007

Neljän vuoden kotistudiossa tahkoamisen jälkeen Tero-Petri Suovanen ymmärsi ystävänsä vinkin: musiikki on vuorovaikutusta. Liikkeelle sysääjänä oli vanhan orkesterin Limonadi Elohopean kokoelmalevyn oheistuotteena soitettu kiertue helmikuussa 2007. Suovanen koki keikoilla voimakkaan tunteen siitä, että hänen musiikkaan toivotaan kuultavaksi. Soolomateriaalia soittamaan kerättiin Tero-Petri yhtye. Siihen valikoitui soittamaan Jakke Aho (basso ja taustalaulu), Mikke Helenius (kosketinsoittimet) ja Mika "Moilu" Moilanen (rummut). Bändi sai loistavan alkusysäyksen soittaessaan Mambo Nordico 2007 rundilla, jolla Nelli Palomäki otti kuvia.

Ohjelmanjulistuksessa 5.8.2007 todettiin toimiva konsepti: "Musiikikissamme 70-luvun rietas iskelmä saa uuden asun". Puhuttiin myös elektrovaikutteista, mutta levylle saapuessaan musiikki oli taipunut yhtyeen soittamaksi orgaaniseksi ja tunteikkaaksi popiksi. Todettiin: "Haluamme koskettaa syvältä, kevyin painalluksin. Soitamme sävelet, jotka ovat puuttuneet. Joko riitti metalli? Ennen oli laulut puuta, miehet
rautaa. Näin asiat ovatkin paremmin. On aika tanssia ja itkeä ääneen"

Ensimmäinen levy "Tuolilta herännyt" sai hyvää kohtelua 2008

Taksikuskikin sai kuulla Rami Helinin tuottaman ja Svante Forsbäckin masteroiman levyä kuunneltavakseen tammikuussa, kun Tero-Petri saapui onnellisena uuden levynsä kanssa junassa Turkuun.

”Tuolilta herännyt” –albumi julkaistiin keskiviikkona 27.2. Merkkipäivää juhlittiin perjantaina 29.2. Tomi Palsa koki Tero-Petrin soolovetäisyn 8raita Record storessa ja inspiroitui taltioimaan tunnelmakuvia. Bändi nousi lavalle kutsuvierastilaisuuden jälkeen. Iltaa ei pilannut edes kaaosmainen lottoarvonta. Tuomo Karhu teki keikasta arvion Turun Sanomiin ja olipa Treffissäkin Antti Arvajan juttu keikan etiäisenä. Tavastian keikalta 26.3. jäi rento olo. Iso lava tuntui kodikkaalta. Andy McCoy tuli takahuoneen vessaan tarjoamaan solistille maitoa ja sanoi "Vie tuo äidilles". Vesa Härkönen nappasi kuvia Tavastian keikalta ja levynjulkaisubileistä.  

Vuosi 2008 oli työn hedelmien korjaamista. "Tuolilta herännyt" -levy sai ilahduttavaa huomiota nykyisessä julkaisutulvassa. Mieltä lämmitti mm. Tampereen Telakan keikka ja selkävammojen ryydittämä Kokkola-Seinäjoki -reissu. Kurikassa selvittiin grillijonosta hengissä kesällä. Yhtyeen jäsenet pääsivät tutustumaan keikkareissuilla toistensa todellisiin luonteisiin. Syksyllä ihmiset olivat epätietoisia esiintyykö keikalla Tero-Petri yhtyeineen vai soolona. Sekavaa tilannetta sekoitti vielä kahjo käännöshevishow, josta Nelli Palomäki otti kuvia. Performanssista vuoti nettiin myös sen trailer-video.

Tiedotimme, että Tero-Petri on pääasiassa bändi, joka esittää oman levynsä lauluja. Toisinaan hän esiintyy myös soolona. Tomi Palsa nappasi yhtyeen sielut kuviksi Turun Klubin keikalla joulukuussa.

Toista levyä kypsytettiin vuonna 2009

Vuoden 2009 keväällä keväällä harjoiteltiin uuden levyn kappaleita. Yhtyeen jäsenet karsivat pois omat inhokkinsa solistin uusista lauluista ja jäljelle jääneitä laulua hiottiin. Syyskuussa studiossa äänittettiin puolet seuraavan levyn pohjista. Äänityksiä jatkettiin Stanley Kubrick -tyyppisellä viipyvällä rytmillä.

Uusia lauluja kuultiin ensimmäisen kerran Helsingin Libertessä. Syksyllä uusia biisejä kantaesitettiin enemmänkin mm. Helsingissä Henry's Pubissa Tero-Petrin soolokeikalla ja bändikeikalla Turun Kertussa. Keikoilla nähtiin pariin otteeseen toisena esiintyjänä on Kalle Taivainen, joka esitti uutta suomenkielistä materiaaliansa.

Toinen levy "Uudessa perheessä" viimeisteltiin 2010

Tero-Petri matkasi esiintymään maaliskuussa Heinävedelle. Myös Joose Keskitalo esiintyi Gasthaus-ravintolassa. Seuraavana päivänä tallennettiin Karlik Filmsin "Elävänä" DVD-sarjaan muusikoiden sooloesiintymiset. Tero-Petri yhtyeineen jatkoi keväällä toisen levynsä äänittämistä. 

Turun TVO:lla saatiin nauttia nostalgian kavalasta huumasta, kun Limonadi Elohopea -yhtye nousi lavalle vielä kerran Lopunajan festivaaleilla. Lavalla olivat 16.4. myös TV-Resistori ja Vihannes. TVO oli merkittävä rokkimekka, joka häpeällisesti lannistettiin pyykkituvaksi. Yhtyeen tunnelmia voi aistia katselemalla Tomi Palsan kuvia vuoden 2007 Taskuelokuvia -kiertueelta. Ihaile poikien komeita tukkamalleja yhtyeen videoista YouTubessa.

Hyväntuuliset, mutta kiihkeät toiset pohjasessiot saatiin päätökseen toukokuun puolissa välissä. Rami Helin viimeisteli miksaukset kesäkuussa, eikä ehtinyt katsoa jalkapallon MM-kisoja. Levylle tarttui myös duetto Tuula Amberlan kanssa.

Keikkahiljaisuus päättyi heinäkuun lopussa. Yhtye soitti viihtyisällä sisäpihalla Turun vanhalla suurtorilla 5.8. Samuli Putron kanssa. Tero-Petri mekkaloi yksin Kalliola Rockissa Helsingin ihanassa Alppipuistossa ja Down By The Laiturissa yksinäisten illoissa.

Levy saatiin miksattua heinäkuun alkupäivinä. Rami Helin sai viimeisetkin raidat ryhtiin. Laulamassa käytiin myös viimeiset lauseet Helsingissä Kick Out The Jams -studiolla. Samalla reissulla piti ottaa Nelli Palomäen kanssa kansiin kuvia Viikin Arboreum-puistoissa aamulla, mutta kuvaaja kieltäytyi ottamassa tiheässä ryteikössä kuvia. Onneksi näin, sillä saimme avarammat kuvat illalla Pasilan liepeillä. 12 biisiä ja 45 minuuttia materiaalia oli kasassa. Ankara tappelu biisijärjestyksestä alkoi.